
Kiina on runsauden aitta, mistä löytyy jokaiselle jotain: kulttuuria ja historiaa Pekingissä ja Xianissa, ostoksia ja pilvenpiirtäjiä Hong Kongissa.
18.9. Klo 18.00 tapaaminen Helsinki-Vantaa lentokentällä. Finnairin lento Pekingiin lähtee klo 20.10.
Saapuminen Pekingiin klo 9.55.
Suuri keisarillinen pääkaupunki on perustettu yli tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja se on edelleenkin merkittävimpä maan historiallisista kaupungeista.
Käymme katsomassa Olympialaisista tutuksi tulleen linnunpesä-stadionin. Nautimme päivän aikana lounaan.
Iltapaivällä majoittuminen hotelliin Pekingin keskustaan.
20.9. Aamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan Pekingin keskustan alueeseen. Ihastelemme Taivaallisen Rauhan aukiota, jota reunustaa Kansojen halli, kansankongressin ja kommunistisen puolueen kokoontumispaikka, toisella reunalla Kiinan historiallinen museo. Keskellä aukiota on kellotorni, kaupungin portti ja Mao Tsetungin mausoleumi. Pohjoisreunassa on Kielletyn kaupungin portti, jota koristaa Maon kuva osoittamassa paikkaa missä Mao julisti Kiinan kansantasavallan synnyn. Jatkamme keisarilliseen Kiellettyyn kaupunkiin, joka käsittää n. 9000 huonetta. Se on ollut Ming ja Quing dynastioiden hallitus- ja asuinpalatsi.
Voimme käyskennellä paviljongeissa, sisäpihoilla ja puutarhoissa, joita ympäröi vallihaudan reunustamat mahtavat muurit.
Käymme vielä Taivaan temppelissä, johon keisarit saapuivat rukoilemaan ja uhraamaan hyvän sadon puolesta.
Nautimme päivän aikana perhelounaan Kiinalaiseen tapaan ja ajelemme riksoilla. Hutongit, joiksi vanhoja keskustan kujia kutsutaan, ovat olennainen osa vanhaa hallintokeskustaa. Rikshakyyti on oivallinen tapa tutustua perinteiseen kiinalaiseen kaupunkielämään.
21.9 Tänään ohjelmassa on sadunhohtoinen Kiinan muuri, joka on alkujaan rakennettu maanviljelijöiden suojaksi paimentolaisia vastaan. Tuota yli 6000 km pitkää muuria alettiin rakentaa jo 2500 vuotta sitten. Kävelemme myös Henkien Tiellä, jota reunustavat Ming hautakammioita vartiovat massiiviset eläinpatsaat, joiden tehtävänä on vartioida 13 Ming dynastian keisaria. Päivän aikana nautimme lounaan.
Päivä huipentuu illallisella nautittavaan pekingiläiseen ankkaan.
Aamiaisen jälkeen teemme retken Keisarilliseen kesäpalatsiin. Vuonna 1750 rakennettu palatsi uudistettiin 1880. Sen puutarhat ovat Kiinan upeimmat.
Lounastamme ennen paluutamme hotelliin.
Iltapäivällä vapaata aikaa esim. shoppailuun kuuluisilla ostoskujilla.
23.9. Aamulla kuljetus lentokentälle ja lento Xianiin, jolla on pitkä ja perinnerikas historia Tang Dynastiasta alkaen. Muurien täysin ympäröimä kaupunki oli silkkitien alkukohta ja maan entinen pääkaupunki yli tuhannen vuoden ajalta. Päivän ohjelmassa on tutustuminen hallitsija Liu Qiin mausoleumiin ja lounas.
Majoittuminen hotelliin.
24.9. Tänään tutustumme Terrakotta Armeijaa, mikä on arkeologinen ihme ja Xianin tärkein nähtävyys. Sen rakennutti keisari Qin Shin jo ennen meidän ajanlaskumme alkua ja se pysyi salaisuutena aina vuoteen 1974 saakka. Qin Shin rakennuttu itselleen mausoleumin jo nuorena hallitsijana ollessaan ja se valmistui juuri ennen hänen varhaista kuolemaansa. 8000 terrakottasotilasta vartioi hänen hauta-aluettaan, mutta keisarin varsinainen hauta on vielä avaamaton. Lounas matkan aikana.
Iltapäivällä tutustumme Suureen Villihanhipagodiin, joka on Xianin kaupungin virallinen symbooli.
Illalla vielä nautimme dumbling-illallisen Illallista täydentää Tang Dynastialta periytyvä värikäs laulu- ja tanssiesitys.
25.9. Aamiainen. Ihastelemme matkalla lentokentälle hyvin säilynyttä kaupungin muuria. Lento Hong Kongiin.
Hongkong siirtyi britannian alaisuuteen v. 1842. Heinäkuun 1997 alusta Hongkong on taas ollut virallisesti osa Kiinaa.
Majoittuminen hotelliin. Hotellimme sijaitsee Hong Kongin suurimman ostoskeskuksen vieressä, josta löytyy yli 200 kauppaa...
Teemme päiväretken Hong Kongin saarelle.
Nautimme paikallisen dim-sum lounaan, jonka jälkeen vapaata aikaa ostosten tekoon.
Illalla nostamme vielä jäähyväismaljan upealle matkallemme.
27.9. Kuljetus lentokentälle, josta Finnairin lento Suomeen klo 10.25. Helsinkiin saavutaan klo 14.45.
Finnairin lennot:
18.9. Helsinki-Peking AY 951 klo 2010-0855 +1
27.9. Hongkong-Helsinki AY 068 klo 0920-1455
Majoitukset 4-tähden hotelliessa alla tai vastaavissa:
Landmark hotel, Peking
Royal Plaza hotel, Hong kong
Matkan hinta: 2.560 €/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa, huone yhdelle omaan käyttöön: 2.888 €
Hintaan sisältyy:
- Finnairin reittilennot Helsinki-Peking/Hong Kong-Helsinki
- Lennot Peking-Xian-Hong Kong
- majoitus kahden hengen huoneissa neljän tähden hotelleissa aamiaisineen
-lentokenttäkuljetukset
- ruokailut ohjelman mukaisesti
-ohjelman mukaiset retket sisäänpääsyineen
-Kiinan viisumi
- Soiletoursin matkanjohtaja
Hinnat perustuvat voimassa oleviin tariffeihin ja valuuttakursseihin, näiden muuttuessa pidätämme oikeuden muutoksiin. Minimi osallistujamäärä 16 hlöä.
Viisumin hoitaa matkatoimisto. Noin 3 vkoa ennen matkaa tarvitsemme teidän passinne viisumianomusta varten, sekä yhden passivalokuvan. Passissanne tulee olla 1 tyhjä sivu viisumia varten.
Passin tulee olla voimassa vielä 6 kk matkan jälkeen.